Sulje

Reikälevyn työvaatehuolto tehostui SmartWearin ansiosta

Metalliteollisuuden toimittaja Reikälevyn työvaatehuolto sakkasi pahasti ennen kuin Clewor astui mukaan kuvioihin. SmartWear®-työvaatepalvelun ansiosta työvaatteiden peseminen, huoltaminen ja seuranta muuttuivat entistä tehokkaammaksi.
Reikälevyllä työskennellessä ei voi välttyä metallilta ja hitsauskipinöiltä.

Ylihärmäläinen yritys valmistaa nimensä mukaisesti erilaisia reikälevyjä teollisuuden ja yritysten tarpeisiin. He tekevät sopimusvalmistusta, joka voi sisältää muun muassa kokoonpanoa, 3D-leikkausta, koneistusta ja suunnittelua. Sopimusvalmistusta tehdään kansainvälisille yrityksille, kuten Valtralle.

Lisäksi Reikälevy suunnittelee ja valmistaa Sami-tuotenimellä muun muassa klapikoneita, viljasiiloja ja ruuvikuljettimia.

Tuotantopäällikkö Timo Pöllä aloitti työt Reikälevyllä puoli vuotta sitten ja huomasi pian, että henkilökunnan työvaatehuolto ei toiminut kovin hyvin.

– Uudet työvaatteet tulivat toisen paikkakunnan tekstiilipalveluyrityksestä ja ne pesetettiin oman kuntayhtymän pesulassa. Työvaatteiden liikkuminen kahden eri toimijan välillä monimutkaisti vaatehuoltoa, Pöllä muistelee.

Haasteena olivat myös työvaatteiden pitkät toimitusajat. Pöllä hämmästelee, että toimitus saattoi kestää jopa pari kuukautta, vaikka työvaatteita oli varastossa valmiina.

– Siitä tuli meille valtavasti ongelmia. Tilanne muuttui totaalisesti paremmaksi, kun siirryimme Cleworin asiakkaaksi. Jos heillä ei ole jotain työvaatetta valmiina varastossa, se on viikon päästä tilauksesta meillä, Pöllä sanoo tyytyväisenä.

Hitsareiden työvaatteiden on oltava erityisen kestäviä. Reikälevyn hitsareiden työvaatteet ovat palosuojattuja.
Hitsareiden työvaatteiden on oltava erityisen kestäviä. Reikälevyn hitsareiden työvaatteet ovat palosuojattuja.


Vaihtamalla parani


Pöllä tutustui Cleworiin vaimonsa kautta. Cleworin myyntijohtaja Artturi Liedes kertoi mielellään SmartWear®-työvaatepalvelusta Pöllälle. Hän vakuuttui, miten fiksusti palvelukonsepti on toteutettu.

– Sanoin heti Artturille että laita tarjous tulemaan, hän naurahtaa.

Siirtyminen uudeksi asiakkaaksi sujui vaivattomasti, koska Cleworin myymät työvaatteet ovat samoja, mitä Reikälevyllä on ennenkin käytetty. Cleworilta tulee 30 tuotannon työntekijälle työtakki ja -housut, sekä joitain työliivejä. Hitsareiden työvaatteet ovat lisäksi palosuojattuja. Jokaisella työntekijällä on kaksi vaatekertaa.

– Clewor oli järkevä valinta, koska työvaatteet ostetaan, pestään ja korjataan nyt samassa paikassa. Maksamme vain toteutuneista pesukerroista, eikä laskuja tule enää eri paikoista.

Ennen työvaate heitettiin suoraan roskiin, jos siihen tuli pieni reikä. Nyt sen sijaan työvaatteet korjataan. Menetelmä on säästänyt rahaa. Korjaaminen on myös kestävämpi ratkaisu ympäristölle.

– Ennen kukaan ei korjannut työvaatteitamme! Eniten korjataan hitsareiden työvaatteita, Pöllä kertoo.

Clewor noutaa likaiset työvaatteet kerran viikossa ja palauttaa puhtaat, huolletut ja korjatut vaatteet suoraan työntekijän omaan kaappiin.

- Sirutuksen ansiosta näemme, mitä vaatteita kullakin työntekijällä on ja vältämme useamman vaatekerran päätymisen yhdelle henkilölle. Vaatteen kiertokulkua on helppoa seurata, Reikälevyn tuotantopäällikkö Timo Pöllä kehuu.
- Sirutuksen ansiosta näemme, mitä vaatteita kullakin työntekijällä on ja vältämme useamman vaatekerran päätymisen yhdelle henkilölle. Vaatteen kiertokulkua on helppoa seurata, Reikälevyn tuotantopäällikkö Timo Pöllä kehuu.

Työvaatteiden sirutuksella ylimääräiset kulut kuriin


SmartWear®-palvelussa työvaatteisiin kiinnitetään siru, joka yksilöidään ja omistetaan yksittäiselle käyttäjälle. Sirun avulla rekisteröidään kaikki pesukerrat ja pesulan sisällä tapahtuvat toimenpiteet, kuten uusintapesut, korjauskerrat ja niiden syyt.

Kuten monella muullakin yrityksellä, myös Reikälevyn haasteena oli työvaatteiden päätyminen väärille henkilöille, joka tuli yritykselle kalliiksi. Kukaan ei pystynyt kunnolla seuraamaan ja hallinnoimaan työvaatteiden kulkua.

– Sirutus on tosi hieno asia! Näemme, mitä vaatteita kullakin työntekijällä on ja vältämme useamman vaatekerran päätymisen yhdelle henkilölle. Vaatteen kiertokulkua on helppoa seurata, Pöllä kehuu.

Vaatehuollon prosessia voi seurata eSmart®-portaalissa, joka on käytettävissä ympäri vuorokauden.

Pöllä arvioi kulujen mahdollisesti pienentyneen vaatteiden sirutuksen ja korjaamisen ansiosta. Tarkkoja lukuja Pöllä ei vielä pysty sanomaan, mutta odottaa mielenkiinnolla näkevänsä ensimmäisen laskelman.

Puoli vuotta kestänyt yhteistyö Cleworin kanssa on toiminut hienosti ja vaihtamalla todellakin parani.

– Olemme olleet tosi tyytyväisiä Cleworin palveluun! Saamme työvaatteet ripeästi ja yhteydenpito toimii puolin ja toisin, Pöllä sanoo hymyillen.

Jaa tai tykkää


<< Palaa asiakastarinoihin

Ota yhteyttä!


Kiinnostuitko Cleworin palveluista? Haetko yrityksellesi tekstiilipalveluista vastaavaa kumppania? Kysy lisää – ota yhteyttä!

Tämä lomake on tarkoitettu ainoastaan yritysasiakkaiden käyttöön. Kuluttaja-asiakkaita pyydämme olemaan yhteydessä suoraan Cleworin numeroon 06 870 850.



Tilaa uutiskirjeemme!


Lähetämme sähköpostiisi kerran kuussa vinkkejä, asiakastarinoita ja uutisia, joilla edistät puhtaampaa, sujuvampaa ja turvallisempaa työarkea.
Sähköpostiosoite

Syötä suluissa oleva tarkistenumero (939365)